Maker's Marketin myyjäkaarti sen kun kasvaa! On taas aika esitellä tarkemmin yksi jo osalle ehkä tutuksikin tulleesta myyjistämme; Jujun Petra. JUJU on pieni ja notkea äitiyslomalla syntynyt viritys, jonka voi bongata myös pop-up kojuna tapahtumista. Jujun tuotteet ovat rakkauslapsia, joita syntyy arjen pyörityksen ohessa. Petra myy Maker's Marketissa pääasiassa piirtämiään ja suunnittelemiaan printtejä. Lapsille suunnittellut aakkoskortit ovat oivallinen lapsen oma ensimmäinen sisustusprojekti, mutta kortit soveltuvat myös posti- ja onnittelukorteiksi sekä valmiiksi ommeltuna, että sellaisenaan.




Näin Petra vastailee Maker's Marketin myyjäesittelykysymyksiin:

Maker's Marketissa pääasiassa myyn piirtämiäni ja suunnittelemiani printtejä.
Minulla on työn alla vielä muutama uusi aakkonen, sillä huomasin, että esimerksi A-kirjaimia saattaa olla samassa nimessä useita ja niitä voisi näin ollen olla pari erilaista.
Seuraavaksi aion tehdä julisteita, huoneentauluja ja kortteja aikuisempaan makuun.
Haluaisin oppia srauhoittamaan arkeani niin, että nautinnnolle jäisi enemmän tilaa.
Jos olisin käsityö, olisin virkattu käyttöesine. En oikein lämpene koristeille. Kauniit tarpeelliset esineet esiin aseteltuina ovat mieleistäni estetiikkaa.
Lempihuonekaluni kodissani on keinutuoli, johon olen tehnyt huovasta pehmikkeen. Silloin harvoin kun en istu siinä lapsi sylissäni luen tai virkkaan. Tuoli on kirpputorilöytö, jota mieheni ensituimaan vastusti, mutta tiedän, että hän hyvin pian olisi nimennyt sen myöskin lempihuonekalukseen.
Minua inspiroi tällä hetkellä ne hetket, kun saan rauhassa ajatella ajatuksiani, kun odotan kuopus kainalossani hänen nukahtamistaan.
Jos voisin lähteä huomenna reissuun mihin vain, lähtisin  katsomaan Uudenseelannin eksoottista luontoa. Ja tottakai nauttimaan lämmöstä.
Maker's Marketin muiden myyjien tuotteista lempparini on  Liliaanin Kaverit, Miss Matildan pullonkorkkikorut ja Prinsessajutun herkut muutamia mainitakseni.




Toimitus suosittelee kurkkaamaan etenkin nämä ylisöpöt Pinnipipsat. Ne ovat lempeitä pinninkerääjiä, joiden pitkissä hiuksisssa pinnit ovat käsillä. Pinnipipsa roikkuu mielelllään kylppärissä tai sängynvierellä, juuri siellä missä pinnejä puetaan ja riisutaan. Varsinkin isät, joiden mielestä naisväen pinnejä on kaikkialla, rakastavat näitä pitkätukkaisia Pipsoja, joiden hiuksiin voi ohimennnen napsauttaa kaikki pöydänkulmilla ajelehtivat pinnit ja nipsut.

Pinnipipsat on tehty suomalaisesta puusta ja puuvillaisesta matonkuteesta. Kasvot ovat käsinpiirretyt. Tiedämme, että lasten käsissä mikä vain saattaa saada likaa pintaan, joten Pinnipipsa kestää hellän käsinpesun. Voit myös valita haluatko, että Pinnipipsasi silmät ovat auki, kiinni vai kenties veikeällä nikkauksella. Pinnipipsoja voit ostaa TÄÄLTÄ.

On taas aika esitellä yksi ihastuttavista myyjistämme. Maker's Marketissahan myyjinä on kirjava joukko erilaisia käsillään tekeviä, kirppiksen ystäviä ja/tai muita tuunaajia ja visualisteja joten heistä on kiva kuulla hieman tarkemminkin kuin mitä myyjäprofiili kertoo. Monella myyjällä on blogikin kuten on myös tällä kertaa esittelyssä olevalla Piialla. Hän kirjoittaa HUI-HAI blogia.



Näin Piia kertoo itsestään:
Olen Piia, HUI-HAI blogia pitävä Helsinkiin kotiutunut savolainen. Asun ihanassa inspiroivassa puu Vallilassa kahden lapsen ja aviomiehen kanssa. Käsillä tekeminen ja luovuus on minulle intohimo ja se on kulkenut mukana läpi elämän. Pienenä istuin kesät mummon vieressä aitassa, kun hän kutoi mattoja tai teki muita käsitöitä. Illalla kävelin papan kanssa metsään tekemään saunavihdat tai pajupillit. Kaikki tehtiin itse, ja mummo pyynnöstäni loihti minulle ompelukoneella niin nukenvaatteet kuin rooliasut. Sieltä se kaikki lähti ja on jäänyt veriin, muuttanut muotoaan ja on edelleen läsnä.

Näin hän vastailee Maker's Marketin myyjäesittelykysymyksiin:

Maker's Marketissa pääasiassa myyn tällä hetkellä nahkakoruja ja sulkapäähineitä.
Minulla on työn alla sulkapäähine, nahkakaulakoru ja lasten vaatteita.
Seuraavaksi aion tehdä kotiini amppeleita ja jonkun ”seinävaatteen”, makrameen.
Haluaisin oppia saven valamista ja maalaamaan kunnolla.
Jos olisin käsityö, olisin savesta valettu koru lasitetulla pinnalla.
Lempihuonekaluni kodissani on vanhat lipastot ja verhoilijoiden huutokaupasta ostettu nojatuolli.
Minua inspiroi tällä hetkellä musiikki, puu, haalea roosa, puutarha, ystävät ja Patti Smith.
Jos voisin lähteä huomenna reissuun mihin vain, lähtisin Perheen kanssa johonkin missä on turkoosin värinen meri ja ranta, ja josta voisi kerätä simpukoita ämpäriin, kuten Muumeissa.
Maker's Marketin muiden myyjien tuotteista lempparini on Hanna-Kaisan himmelit ja Annie Eleanooran repolainen-heijastimet.

Toimitus suosittelee kurkkaamaan Piian myyntivalikoimista ainakin TÄMÄN makeen sulkapäähinen ja erilaiset korvakorut kuten esimerkiksi nämä uusimmat sulkakorvakorut.

Kuvat: Piia Hui-Hai


Äitienpäivää vietetään Suomessa aina tuokokuun 2. sunnuntaina. Tänä vuonna se osuu ensi viikon sunnuntaille 10.5. Isät ja lapset häärivät silloin aamulla aamiasta äidille, mummuja muistetaan pienillä lahjoilla ja äidit saavat kivoja kortteja lapsilta ja toivottavasti isät muistavat äitejä pienillä yllätyksillä :)

Kukin perhe juhlii viettää äitienpäivää tavallaan, mutta se on varma, että jokainen äiti ilahtuu kun omat lapset ja lapsenlapset muistavat. Eipä sillä päivällä toisaalta väliä ole, äitejä ja isejä voi muistaa vaikka joka päivä :)

Pienillä lahjoilla on kiva ilahduttaa oman perheen äitejä ja tässäpä muutama vinkki vinkkilöinen millä ilahduttaa vaikka omaa mummua tai äitiä.

Virkattu tabletti 14,50 / Äiti printti 12,00 / Kaupungilla -kaulakoru 12,00 / Ripped -tyynyliina 10,00 / Lude -tyyny 36,00 / Sulka -korvakorut 20,00 / Puuhelmi -avaimenperä 3,70Hamahelmikukkaro 22,00


Haluamme jakaa pikkuvinkin arjen maksutoimintoja varten: puhelinsovellus MobilePay. Palvelu on todella helppokäyttöinen ja erittäin kätevä arjen rahasiirtoihin. Sitä voi käyttää riippumatta minkä pankin asiakas olet. Sovelluksen asentaminen vie n. 5 minuuttia, mutta on ehdottomasti vaivansa väärti. Se on jo käytössä mm. monilla kirppareilla ja soveltuu siten erinomaisesti myös Maker's Marketissa ostosten maksutavaksi jos sekä myyjällä että ostajalla sattuu samainen sovellus olemaan. Sovelluksella rahan lähettäminen ja pyytäminen on turvallista ja se tapahtuu pelkän matkapuhelinnumeron avulla joten tilinumeroita ei tarvitse vaihdella. Lue lisää palvelusta TÄÄLTÄ.

Lataa sovellus Google Playsta / App Storesta / Windows storesta.




Yksi Maker's Marketin hempeämpää linjaa edustavista ihanista myyjistä on Prinsessajuttu -blogia kirjoittaja Mira. Hän on 38-vuotias vaatetusalan artesaani ja pienen prinsessan äiti, jonka intohimona on käsillä tekeminen. Hänen perheeseensä kuuluu myös luova musiikkia tekevä mies. Käsityöt ovat aina olleet Miralle lähellä sydäntä, hän kun tykkäsi virkata jo ihan pienenä tyttönä. Ja tulipa käsitöistä hänelle ammattikin ja nykyään virkkaus on rakas harrastus. Kotiäitiys on tällä hetkellä kuitenkin se kaikista tärkein juttu ja käsitöitä tulee tehtyä sitten kun siihen jää aikaa. Sopivasti sitä kuitenkin tuntuu riittävän! Ja mehän olemme siitä iloisia :)

Pyysimme Miraa vastaamaan myyjäesittelymme kysymyksiin:

Maker's Marketissa pääasiassa myyn lapsille suunnattuja tuotteita. Virkatut herkut ovat olleet kestohitti, herkkupaketteja on tilattu lasten herkutteluleikkeihin ja synttärilahjoiksi pikkutytöille. Jonkin verran olen tehnyt myös sisustusaiheisia käsitöitä, sellaisia kodin pieniä sisustus -ja käyttöjuttuja.
Minulla on työn alla aina monta käsityötä, keskimäärin kolme tai neljä. Kun uusi idea kumpuaa, laitan sen työn alle mahdollisimman pian ja päivän aikana onkin kiva vaihdella virkkuukoukun ja neulepuikkojen välillä.
Seuraavaksi aion tehdä jotain vauva-aiheisia käsitöitä ystäväpiiriin syntyville pikkuisille ja lisäksi käsitöitä omiin tarpeisiin, lapselle sukkia jne.
Haluaisin oppia uusia käsityötekniikoita, Unkarin kielen ja ottamaan parempia valokuvia.
Jos olisin käsityö, olisin luultavasti pitsiliina tai shaali, tai pitsineuleshaali ;)
Lempihuonekaluni kodissani on ehdottomasti sohva, joka on yksinkertainen, mittasuhteiltaan ja materiaaleiltaan sopiva. Sohva kuuluu rentoutumiseen ja on keskeinen huonekalu kodissamme.
Minua inspiroi tällä hetkellä eniten oma tyttäreni. Olemalla läsnä hänen leikeissään saan hurjasti ideoita uusiin käsitöihin. Loppujen lopuksi luovuus tulee ihan läheltä, -se on meissä itsessämme, kunhan sitä vain pysähtyy kuuntelemaan. Hyviä ulkoisia inspiraation lähteitä ovat Pinterest ja käsityökirjat, joista saan myös vaikutteita töihini (jos niitä vain ehtisi selaamaan).
Jos voisin lähteä huomenna reissuun mihin vain, lähtisin rantalomalle perheeni kanssa! Kohteeksi voisin valita takuuvarman Gran Canarian joka sopii lapsiperheelle hyvin. Brasilia on myös kohteena sellainen, joka kiinnostaisi suuresti.
Maker's Marketin muiden myyjien tuotteista lempparini on... Mahdotonta valita yhtä ainoaa. Tykkään niin monista ja mielestäni Maker´s Marketiin onkin valittu lahjakkaita ja taitavia tekijöitä!

Miran Prinsessajuttu -tuotteita löydät TÄÄLTÄ.  Hänen "kaupan tiskiltään" löytyy mm. herkkuja virkattuja donitseja, kannattaa käydä kurkkaamassa! P.S. virkattujen herkkujen himotusvaara olemassa :)




Jos et ole vielä vieraillut Lämmin ilo -blogissa se kannattaa tehdä tästä näin nyt KLIKS! Käsillä tekemisen iloa suitsuttavan blogin takaa löytyy Maker's Marketin riveistäkin löytyvä Venla. 26-vuotias, jonka perheeseen kuuluu puoliso ja kolme tyttöä. Hän hurahti käsitöihin jäädessään ensimmäiselle äitiyslomalle vuonna 2010. Sen jälkeen käsityöt ovatkin olleet osa lähes jokaista päivää Venlan arjessa. Bloggaamisen hän aloitti omien sanojensa mukaan "kun en enää viitsinyt julkaista kaikkia neulomuksiani facebookissa :)".  Blogi toimiikin nyt hyvänä arkistona ja samalla saa jakaa ideoita ja ohjeita muille käsityöihmisille. Venlan haaveena on oma yritys, jossa edes pieni osa myynnistä tulisi omien käsitöiden kautta.

Venlan käsistä on neuleiden lisäksi syntynyt mm. mattoja, himmeleitä, kalentereita ja viimeisin projekti on ollut myssykeräys OYSin keskosten osastolle. Siitä voit lukea hänen blogistaan TÄÄLTÄ.

Näin Venla vastasi hänelle esitettyihin lauseen alkuihin:

Maker's Marketissa pääasiassa myyn kalentereita. Neuleet valmistuvat niin hitaasti ja pääasiassa ne ovatkin etukäteen tilattuja. Jos ei ole tilauksia niin teen omille lapsilleni jotain.
Minulla on työn alla nuorimmaisen neidin villatakki "oikeiden" töiden ja lastenhoidon ohella.
Seuraavaksi aion tehdä optisesti virkatun käsilaukun Suomen Langan mahtavasta kalalanka valikoimasta
Haluaisin oppia ompelemaan ompelukoneella. Voi että, olisi mukava hurautella lapsille vaatteita myös ihan oikeasta kankaasta :)
Jos olisin käsityö, olisin värikäs ja graafisesti kuvioitu neuletakki
Lempihuonekaluni kodissani on ehdottomasti Normann copenhagen tarjoiluvaunu, jonka taannoin voitin blogiarvonnasta.
Minua inspiroi tällä hetkellä kaikki kuparinen. Mietin jatkuvasti mitä voisin maalata kuparispraylla ja mihin voisin hyödyntää putkimiesveljeltäni saadut kupariputket :)
Jos voisin lähteä huomenna reissuun mihin vain, lähtisin mieheni kanssa lomalle. Oli se sitten viikonloppureissu mökillä tai ulkomaanmatka lämpimään. Kaikki kävisi, kunhan saisimme hetken olla kahden :)
Maker's Marketin muiden myyjien tuotteista lempparini on... ei voi todellakaan sanoa yhtä tiettyä tuotetta. Ihailen kaikkia myyjiä valtavasti, niin hienoja tuotteita valmistavat!

Venlan Maker's Market profiilin löydtä TÄÄLTÄ. Jos ensi vuoden seinkalenteri on vielä hankkimatta niin tässäpä oiva vaihtoehto: Venlan kalenteri vuodelle 2015!



Onko omalle tai ystävän tai sukulaisen lapselle vielä joululahja hankkimatta? Tässäpä muutama hauska vinkki:

Mattamusta posliininen liitutaulumaali säästöpossu (OSTA TÄÄLTÄ) / Ripped -paita vauvalle (OSTA TÄÄLTÄ) / Vastasyntyneelle kauniit luumun väriset legginsit (OSTA TÄÄLTÄ) / Pehmoinen uniikki Nuppu -nalle lapsen ystäväksi (OSTA TÄÄLTÄ) / Nukkuva pöllövauva perheen pienimmän kaveriksi (OSTA TÄÄLTÄ) / Mustat nahkamokkasiinit kävelemään opettelevalle (OSTA TÄÄLTÄ)




Chotto Matte myyjäprofiilin takaa löytyy Anna. Anna tekee luonnosta inspiraationsa saaneita koruja, ja tyynynpäällisiä, mutta hänen yrityksensä valmistaa pääasiallisesti teetä. Päätuotteita ovat Pieni Hetki-Villiyrttiteet, jotka valmistetaan Suomen luonnon sesonkien mukaan. Syksyllä on mm. valmistunut Talvi-teesekoitus pakurista, ruusunmarjoista, omenasta, pihlajanmarjoista, pihlajanlehdistä ja luomu kanelista. Chotto Matte on perustettu kesällä 2014. Kurkkaa Chotto Matte Facebook -sivut TÄÄLTÄ. Anna antoi vastauksia Maker's Marketin historian ensimmäiseen myyjäesittelyhaastatteluun:

Pääasiassa myyn Maker's Marketissa kierrätysvanerista valmistettuja korvakoruja, kortteja ja sisustustuotteita.
Minulla on työn alla yhteinen blogi ja nettikauppa lahjakkaan ystäväni kanssa.
Seuraavaksi aion tehdä joulukoristeita myyjäisiin.
Haluaisin oppia virkkaamaan lapasia, sukkia, mattoja ja kaikkea mahdollista.
Jos olisin käsityö, olisin lämmittävä iso neuletakki.
Lempihuonekaluni kodissani on vaarini vanha pyöreä keittiönpöytä, jonka onneksi uskalsin pyytää itselleni. Tai lapsuudenkodista mukana kulkenut punainen kahvipurkki. Vaikea nimetä vain yhtä, koska kodissamme on lähinnä vain perittyjä, saatuja ja aina mukana kulkeneita esineitä ja huonekaluja, sekä ihania kirppislöytöjä.
Minua inspiroi tällä hetkellä Hmm.. Luonnon kannalta marraskuu on ehkä ankein kuukausi. Jos yleensä inspiroituu luonnosta, väreistä, valosta, on marraskuu erittäin haasteellinen. Tällä hetkellä minua inspiroi Chotto Matten uudet tuulet. :)
Jos voisin lähteä huomenna reissuun mihin vain, lähtisin joko kaupunkilomalle keski-Eurooppaan tai mökkeilemään meren ääreen Suomen saaristoon.
Maker's Marketin muiden myyjien tuotteista lempparini on... Ei pysty valitsemaan vain yhtä. Niin paljon hienoja juttuja!

Klikkaile itsesi Chotto Matten myyjäsivulle Maker's Marketissa TÄSTÄ. Toimitus suosittelee erityisesti kurkkaamaan Heinäseiväs tyynyn sekä pinkit Apila -korvakorut!






Maker’s Marketissa myyjät voivat myydä omaa vanhaa tavaraa eli kirppiskamaa, mutta monet Maker’s Marketin myyjät myyvät itse tekemiään tuotteita. Käsitöiden verotus mietityttää monia, joten siksi päätimme tehdä pienen selvityksen asiaan. Tämän postauksen tarkoituksena on siis selventää verotusasioita sekä Maker’s Marketin ostajille, että myyjille. Teksti on yleisellä tasolla kirjoitettu ohjeistus kirpputori- sekä käsityömyynnin verotuksen perusteisiin, joten kunkin myyjän suositellaan selvittämään henkilökohtainen tilanteensa erikseen tarkemmin. 

Kirppiskamojen pientä myyntiä ei tarvitse kirjata omiin ansiotuloihin verottajalle, mutta kaikki käsitöiden myyminen on veronalaista tuloa ilman minkäänlaista alarajaa. Maker’s Market ohjeistaa käyttöohjeissaan myyjiään pitämään itse huolta myymiseensä liittyvistä verotusasisoista. 




Maker’s Marketin myyjien erilaiset skenaariot:

1) Käsitöitä myyvät myyjät, joilla ei ole omaa yritystä
Käsityömyynnistä saadut tulot ilmoitetaan verottajalle henkilökohtaisina ansiotuloina

2) Käsitöitä myyvät myyjät, joilla on oma yritys
Käsityömyynnistä saadut tulot ilmoitetaan verottajalle henkilökohtaisina ansiotuloina (esim. toiminimi, joka ei ole arvonlisävelvollinen), tai verotusasiat hoidetaan yrityksen verotuksessa (yli 8500 euron liikevaihdon omaavat yritykset)

3) Myyjät, jotka myyvät vain kirpputoritavaraa
Tavanomaista koti-irtaimistoa voi myydä verottomasti, jos myynnistä yhteensä saadut voitot ovat enintään 5 000 euroa. Käytännössä oman tai perheen käytössä olleen tavanomaisen koti-irtaimiston myynnistä saatuja myyntivoittoja verotetaan harvoin, koska tavaran ostohinta on yleensä ollut suurempi kuin myyntihinta. Jatkuva tavaroiden myynti saattaa olla verotettavaa tuloa jos uutta tai vanhaa tavaraa myydään ja ostetaan säännöllisesti ja ansaintatarkoituksessa. Tällöin saadut myyntivoitot ovat verotettavaa tuloa ja ne ilmoitetaan veroilmoituksella. Myös arvonlisäverovelvollisuus voi tulla kyseeseen, jos myynnin määrä ylittää 8 500 euroa vuodessa. Lähde: Vero.fi / Kirpputorimyynti ja verotus


KIRJANPIDOSTA
Ne myyjät joilla myynnin taustalla on yritys, toimivat normaalisti verolain mukaisesti. Mutta myös jokaisen myyntituloja saavan käsitöiden myyjän kannattaa pitää kirjanpitoa vähintään seuraavasti: 
- Kirjaa ylös kaikki tekemäsi ostot, jotka liittyvät käsitöiden valmistamiseen
- Kirjaa ylös kaikki tekemäsi myynnit
- Kirjaa ylös kaikkien tapahtumien päivämäärä ja säilytä kuitit

Kaikki tulojen saamiseksi syntyneet kulut voi vähentää veroilmoituksessa. Esim. neulat, langat, puikot & koukut, kankaat, ja muut materiaalit jne. vähennetään saaduista tuloista. Kotona työskentelevän on mahdollista tehdä myös työhuonevähennys. Voitto, eli tulot, joista on vähennetty menot lisätään veroilmoituksessa kohtaan ‘muut ansiotulot’ (lisätietoa ansiotulojen täyttämisestä TÄÄLLÄ): 

Normaalisti kirjanpitovelvollisen (eli yrityksen) on siis pidettävä kahdenkertaista, suoriteperusteista kirjanpitoa EDIT// Saa pitää myös maksuperusteista, kunhan oikaisee tilinpäätöshetkellä suoriteperusteiseksi (eli kirjaa auki olevat myyntisaamiset ja ostovelat, vähäisiä liiketapahtumia lukuunottamatta). Kirjanpitolaissa on ammatinharjoittajan kirjanpitoa koskeva poikkeus, jonka mukaan ammatinharjoittajalla on mahdollisuus pitää niin sanottua yhdenkertaista kirjanpitoa. Tilikauden on silloin oltava kalenterivuosi. Kirjanpitoon merkitään liiketapahtumina maksetut menot, korot sekä verot sekä saadut tulot. Myös tavaroiden ja palvelujen oma käyttö on merkittävä liiketapahtumina kirjanpitoon. Yhdenkertainen kirjanpito on aina maksuperusteista.
Lähde: Vero.fi / Kirjanpito, tilikausi ja verovuosi




ARVONLISÄVELVOLLISUUS

Kaikki yllämainittu liittyy tuloveroon. Toinen asia on yritysten arvonlisävero. Tämä tulee kyseeseen silloin kun myyntitoiminnan taustalla yritys (esimerkiksi toiminimellä myyvä käsityöntekijä). Vähäinen liiketoiminta on arvonlisäverotonta. Raja on tällä hetkellä 8 500 euroa. Vähäisen toiminnan raja määräytyy 12 kuukauden pituisen tilikauden liikevaihdon perusteella. Jos liikevaihto on enintään 8 500 euroa, ei yritys ole toiminnastaan arvonlisäverovelvollinen. Yritys voi kuitenkin halutessaan hakeutua alv-velvolliseksi, vaikka tulot olisivat alle mainitun rajan.



KUITIT

Kirjanpito perustuu kuitteihin ja tositteisiin. Kirjanpidon tapahtumista on siis oltava kuitti tai muu tosite. Tositteiden tulee olla päivättyjä ja numeroituja. Ostajalla on oikeus pyytää käteiskauppatilanteessa aina kuittia. Kuitin voi pyytää kaikilta yrittäjiltä ja yrityksiltä, joiden liikevaihto on yli 8 500 euroa. 

Vero.fi sivuilla on esimerkkikuitti TÄÄLLÄ ja mm. TÄÄLLÄ on ilmainen kuittipohja excel -muodossa.


// Tämän postauksen kuvat ovat screenshotteja Maker's Market -palvelun tuoteselauksesta 19.10.2014. 

Maker's Marketissa ei unohdeta perheiden pienimmäisiä. Lapsia ilahduttavia hauskoja tuotteita löytyy moneen lähtöön! Miten olisi eskarilaiselle aakkosjuliste (1) , taaperolle pöllöunikaveri (2), äidin prinsessalle rusettikoriste vaikka reppuun tai paitaan (3), satumaailmoista pitävälle omaan huoneeseen sienijakkara (4) tai uuden uutukaiselle pikkutuhisijalle syysnalle (5)?


Maker's Marketin myyjät a.k.a. Maket ovat melkoisia korunvääntäjiä! On nimittäin het palvelun julkaisun alkumetreillä kertynyt sellaista poppoota myyjäksi, että korujen teko luonnistuu. Tälläkin hetkellä myynnissä on mitä herttaisimpia ja hauskimpia koruja sitten miesmuistiin! Käy kurkkimassa vaikka jos et usko!

1. HYMY KAULAKORU 2. NUDEN VÄRISET KORVAKORUT 3. VAALEANPUNAINEN PALLOKORU 4. UNELMAKORVIKSET - OLGA 5. VESI-KORVIKSET 6. SCRABLE KORVAKORUT
Joskus kotona pyörii sellaisia tavaroita joille ei löydy välttämättä oikein ikinä sitä pysyvää omaa paikkaa. Nämä valkoiset täytetyt kangastähdet olivat sellaisia, mutta (hyvin) pienellä tuunauksella niistä tuli aivan eri näköiset ja ne istuvat nyt paremmin siihen kotiin missä ne alunperin vain pyörivät paikasta toiseen. 

Tuunausvinkki vinkkilöinen!
Jos sinulla on valkoisia esineitä, piristä niitä jollakin hauskalla maalauskuviolla. Esim, pelkillä siveltimen vedoilla kuten tässä tapauksessa. Myös erilaisten roikkuvien esineiden nauhan vaihtaminen tekee kummia tavaran alkuperäiselle ilmeelle.